TerapiaMessi on tullut taaperoikään

Kuva: Saara Liespuu

Olipa kerran kaksi nuorta toimintaterapeuttia, joilla oli unelma. He haaveilivat omasta yrityksestä, josta he saisivat kasvattaa ihan oman näköisensä. Kaksi vuotta sitten he keräsivät rohkeutensa, ja hyppäsivät tuntemattomaan. Lokakuussa 2015 syntyi TerapiaMessi Oy.

Kuluneen kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olemme löytäneet hienoja yhteistyötahoja ja sopimuskumppaneita, jotka ovat mahdollistaneet työskentelymme. Asiakaskuntamme on kasvanut tasaisesti, olemme työllistyneet molemmat ja saaneet toimeentulon omasta yrityksestämme. Viime talvena meistä tuli yrittäjiä myös paperilla, kun saimme valmiiksi yrittäjän ammattitutkinnot.

Suurin muutos tänä aikana on tainnut kuitenkin tapahtua korvien välissä. Yrittäjyys on antanut paljon, mutta myös yllättänyt. Yrittäjänä työskennellessä innostus ja työn imu ovat olleet voimakkaita. Ajatukset eivät ole koskaan pois päältä, ja itseään on täytynyt opetella johtamaan aivan uudella tavalla. Omia tunteitaan ja rajojaan on tullut tutkittua uusista näkökulmista ja itsetuntemus onkin kehittynyt paljon matkan varrella.

Samalla, kun yhteinen lapsemme, TerapiaMessi on kasvanut taaperoikään, on Maijun Rasmus-pojasta tullut jo "iso" kolme-vuotias, joka pyytää aina välillä, että mennään äitin työpaikalle leikkimään. Essinkin perhe on kasvanut Veikolla, joka on nyt jo yhden vuoden ikäinen ja aloittanut päiväkotiuransa. Nämä ihanat lapset huolehtivat taitavasti siitä, että saavat oman osansa äitien huomiosta. Lapset ovatkin päässeet osaksi äitien yrittäjyyttä olemalla mukana työpaikan palavereissa ja siivoustalkoissa. 1- ja 3- vuotiaat huolehtivat mainiosti terapiavälineiden inventoimisesta paikalla ollessaan.

Juhlimme 2-vuotiasta TerapiaMessiä avoimilla ovilla 11.10.2017 klo 14.00-18.00. Luvassa kunnon taaperosynttärit! Paikalla on Leikkien-lelujen esittelijä Elina Matila. Ohjelmasta vastaa taikuri Markku Anttila, joka esiintyy klo 15.00 ja 17.00. Esitysten välillä Markku tekee myös ilmapallohahmoja lapsille. Tarjolla hillomunkit, kahvia ja mehua.

Tervetuloa Messiin!

os. Kauppakatu 7, 62900 Alajärvi

Lapsi päivähoitoon, ja paluu sorvin ääreen

Pikkumies äidin työpaikan pallomeripussissa!

Niin se alkaisi pikkuhiljaa olla meidän perheen sekä TerapiaMessin ensimmäinen vauvavuosi vierähtänyt. Vauhdikkaasti on tuo vuosi kulunut, ja haikeudella saa muistella ihan sitä pikkuvauva-aikaa ja kaikkia vaiheita sieltä tähän päivään. Valtavan paljon on tullut opittua uutta ja henkistä kasvua on tapahtunut metri tolkulla, jos ei jopa kilometri tolkulla. Näistä on tarkoitus kirjoitella ajatuksia jossain sopivassa välissä, kunhan vaan ennättää. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa vähän ajatuksia elämän seuraavasta vaiheesta. Nimittäin pikkumies aloittaa hoidon elokuun alussa, ja äidin on tarkoitus palata sorvin ääreen täyspäiväisesti.

Ensimmäisen lapsen kohdalla jokainen lapseen ja vanhemmuuteen liittyvä asia on ollut uutta, ihmeellistä ja jännittävää, ja kyllähän sitä on hoidon aloittaminenkin. Itselle on ollut jo pidemmän aikaa selvää, että palaan äitiyslomalta töihin sitten, kun pikkumies on vuoden ikäinen. Kyllä se silti herättää itsessä ristiriitaisia tunteita, kun laittaa lapsen hoitoon ja palaa töihin. Toki olen tottunut äitiysloman aikana siihen, että myös muut hoitavat pikkumiestä, olenhan tehnyt töitä enemmän ja vähemmän äitiysloman aikana. Samalla myös pikkumies on tottunut olemaan muiden hoidettavana.

Hurjalta tuntui, kun piti täyttää ja lähettää päivähoitohakemus maaliskuussa, jolloin pikkumies oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen. Tuolloin ajattelin, että tekisin töitä kaksi tai kolme päivää viikossa, ja lapsi olisi hoidossa vain kahtena päivänä. Kolmannen päivän hoito oli tarkoitus järjestää tarvittaessa siten, että isä tai joku muu sukulainen olisi pikkumiehen kanssa kotona. Kevään ja kesän aikana kuitenkin itselle alkoi muodostua selkeämpi kuva siitä, että palaan töihin täysin, ja pikkumies menee hoitoon kokopäiväisesti. 

Ensinnäkin tähän on vaikuttanut paljon se, että pikkumies on kasvanut ja kehittynyt paljon tuosta maaliskuusta, kun hakemus piti jättää. Tuntuu, että kiinnostus uusia asioita ja muita lapsia kohtaan on suuri, hän nauttii touhuamisesta ja tekemisestä. Uskon, että päiväkoti tarjoaa paljon enemmän mukavaa ja ennen kaikkea kehittävää tekemistä, ja pikkumies viihtyy päivähoidossa varmasti paljon paremmin kuin äidin kanssa kaksin kotona. 

Toinen asia, jota mietin oli arjen säännöllisyys ja rutiinit. Mielestäni noin pienelle lapselle on selkeämpää, jos arki on samanlaista viitenä arkipäivänä viikossa kuin se, että ollaan ensin kaksi päivää hoidossa ja yhtenä päivänä joku lähipiiristä hoitaa, ja siihen vielä lisäksi ne kaksi päivää äidin kanssa kotona. 

Kolmas asia, joka on vaikuttanut kokopäiväiseen töihin paluuseen on ollut se, että kevään aikana työn ja kotielämän yhteen sovittaminen osa-aikaisesti on ollut sellaista sumplimista. Aina on löytynyt hoitaja uskollisesta ja joustavasta lähipiiristä, ja suuren suuri kiitos siitä heille!<3 Mutta silti itsellä on ollut takaraivossa sellainen tunne, että täytyy kiirehtiä kotiin päästämään hoitaja omien puuhien pariin (vaikka aina jokainen hoitaja on ollut mielihyvin pikkumiehen ammana, mutta se oma tunne! ;)). Tuolloin on jäänyt sitten iltatöiksi terapiakäyntien kirjaamiset ja muut kirjalliset työt. Ja tietenkin niiden pariin on pystynyt keskittymään rauhassa vasta niinä illan tunteina, kun pikkumies on ollut yöunilla. Lisäksi se kuuluisa oma-aika, ja kahden keskisestä ajasta miehen kanssa puhumattakaan, on jäänyt vähäiseksi, koska ei millään enää viitsi, raaski ja kehtaa pyytää lähipiiriä hoitamaan lasta vielä töissä käymisen lisäksi.

Pikkumies aloittaa hoidon siis Myllyvainion päiväkodissa Punatulkkujen ryhmässä. Hain kyseistä päiväkotipaikkaa, koska se on todella lähellä TerapiaMessiä, ja kotimatkan varrella. Pohdin kovasti myös perhepäivähoitoa, mutta jotenkin päiväkoti tuntui enemmän meidän jutulta. Perhepäivähoidosta haastavan meille tekee se, että aina hoitajan sairastumisen tai loma-aikojen myötä joutuisimme käyttämään varahoitoa. Tämä aiheuttaisi sen, että lapselle tulisi ylimääräisiä muutoksia arkeen, kun hän joutuu vaihtamaan hoitopaikkaa. Ajattelin sitten, että on parempi laittaa hänet suoraan päiväkotiin. Lisäksi olen tehnyt asiakkaiden terapioiden puitteissa yhteistyötä Myllyvainion päiväkodin henkilökunnan kanssa, ja tiesin, että siellä homma toimii.

Kävimme tutustumassa Punatulkkujen ryhmään jo kesäkuun lopussa, jolloin siellä oli paikalla vielä vakituiset hoitajat. Käynti sujui hyvin, ja pikkumies oli heti kiinnostunut leluista ja muista lapsista. Tuolle tutustumiskäynnille mentäessä piti viedä mukanaan esitietolomake lapsesta. No minähän tietenkin täytin tuota lomaketa innostuneesti ja huolella, mutta tiedostin kokoajan sitä täyttäessä, että todennäköisesti kesäkuun lopussa siihen täytetyt asiat ovat osittain jo vanhentunutta tietoa elokuussa hoidon alkaessa. Tuskastuin melkein, kun yritin kirjoittaa selkeästi pikkumiehen päivärytmistä, joka oli tuolloin muutoksen alla, sillä meillä oltiin juuri siirtymävaiheessa kaksista päiväunista yksiin. Melkein jo aloin täyttää jo erillistä kaaviota ja päiväjärjestystä esitietolomakkeen liitteeksi, kunnes... tajusin, että Myllyvainion päiväkodin hoitajat ovat vuosien kokemuksilla varustettuja, ja he jos jotkut osaavat tulkita lapseni toimintaa ja käytöstä, ja aivan varmasti osaavat ruokkia ja nukuttaa hänet oikea-aikaisesti. :) Tietenkin toimintaterapeuttina ja visuaalisena ihmisenä harkitsellen edelleen päiväjärjestyksen kirjoittamista auki paperille, mutta katsotaan, tuleeko sitä sitten vietyä mukana ensimmäisenä hoitopäivänä.

Lopuksi voin todeta, että täysipäiväisesti töihin palaa todella innostunut ja motivoitunut toimintaterapiayrittäjä, joka aikoo täysin siemauksin nauttia siitä, että hänellä on selkeä työaika, jolloin hän saa kaikessa rauhassa hoitaa työasiat päiväsaikaan ja siten, että kukaan ei keskeytä ajatuksen juoksua. Toisaalta olen aivan varma, että pikkumiehen hoitoon jättäminen ensimmäisen kerran vasta konkretisoi koko hoidon aloituksen ja saa aikaan tunnemyrskyn. Sehän kuitenkin kuuluu asiaan, ja ovathan siitä kaikki muutkin äidit selvinneet!

Kesäterkuin Essi

Ps. Ylemmän ammattikorkeakoulun ovi ei avautunut vielä tällä yrittämällä. Toisaalta on helpottunut olo, kun miettii alkavaa syksyä, mutta tunnetusti perfektionistina aina jää harmittamaan tällaiset "epäonnistumiset". Uutta matoa koukkuun ensikeväänä, jos vielä siltä tuntuu. Nyt on sitten mahdollisuus miettiä muita koulutusvaihtoehtoja.

Eroon lomastressistä toiminnallisella tasapainolla

Nyt se sitten on ihan nurkan takana. Tämän yrittäjän ensimmäinen kesäloma. Ja kun työstressi alkaa pikkuhiljaa hellittää, ja työt on kuin onkin saatu tehtyä, alkavat mieleen nousta kaikki ne ihanat asiat, joita loman aikana voisi tehdä. Sitä voisi tavata ystäviä ja sukulaisia, tehdä kivoja kotimaanmatkoja ja retkiä perheen kesken ja leikkiä oikein kunnolla lapsensa kanssa. Kotonakin ehtisi pitkästä aikaa laittaa puutarhaa ja sisustaa ja siivota sitä ja tätä. Ja opiskeluihinkin ehtisi taas rauhassa keskittymään ja tietty suunnittelemaan ensi syksyn ja talven tanssitunteja, ja lukemaan kaikkia niitä kirjoja, joita ei ole ehtinyt arjessa aukaista... Ressiähän tässä alkaa pukata, kun tuntuu, että kaikki tuo pitäisi ehtiä tekemään. Miten sitä valitsisi sen, mihin aikansa käyttää? En halua, että loma alkaa tuntua jo alkumetreillä vähän liian lyhyeltä ja epäonnistuneelta... Pakko siis painaa heti alkuunsa jarrua, mutta miten?

Viime aikoina silmiin on osunut monta blogikirjoitusta lomastressistä. Tähän omaan orastavaan lomastressiin minulle antoi kuitenkin parhaan oivalluksen Toimintaterapeutti-lehdestä bongaamani artikkeli: 'Toiminnallinen tasapaino ehkäisee stressiä työssä', jossa esiteltiin ruotsalaisten Håkanssonin ja Ahlborgin Scandinavian Journal of Occupational Therapy-lehdessä julkaisema tutkimus. Artikkeli käsitteli otsikkonsa mukaisesti sitä, kuinka stressin ja stressiin liittyvien sairauksien yhteydessä havaitaan usein toiminnallista epätasapainoa, eli epäsuhtaisuutta päivittäin toistuvien toimintojen välillä. Artikkeli käsitteli nimenomaan työhön liittyvää stressiä, mutta ongelma liittyy mielestäni tiiviisti myös lomaan. Ei ole mikään ihme, että lomastakin saadaan stressaava, jos se tungetaan liian täyteen tapahtumia ja suorituksia. Osittain lomastressi ilmiönä on uskoakseni myös seurausta siitä, että omassa arjessa toiminnallinen tasapaino on kärsinyt jo pidempään ja loma on se tyhjä aukko, johon olisi mukava tunkea kaikki se kiva, mitä ei ole ehtinyt tekemään, vaikka olisi halunnut.

Kuinka siis varmistaa itselleen tasapainoinen loma? Itse lähdin purkamaan ongelmaa perinteisellä mind mapilla, johon kirjoitin kaikki ne patoutuneet vaihtoehdot, joita voisin lomalla tehdä, ja toiselle paperille kirjoitin mahdollisimman realistisen päiväjärjestyksen, millaisia lomapäiväni luultavasti, 2-vuotias perheenjäsen huomioiden, ovat. Olen itse hyvin visuaalinen ihminen, ja asioiden esille kirjoittaminen tai piirtäminen auttaa aina hahmottamaan kokonaisuuksia. Seuraavaksi aloinkin karsimaan toimintoja aika rankalla kädellä ja mietin, mitä kaikkein eniten lomalta haluan ja tarvitsen, ja mitä asioita ehdin tehdä vallan mainiosti sitten loman jälkeenkin. Mitkä asiat ovat mahdollisia tehdä perheen kesken, ja mihin tarvitsen omaa aikaa? Lisäksi huomasin, että olin ajatellut tekeväni lomalla hyvin laajoja kokonaisuuksia esimerkiksi opintoihin ja harrastuksiin liittyen. Mind-mapin avulla huomasin, kuinka paljon pienemmiksi osiksi nämä toiminnat pilkkoutuvat, ja kuinka paljon niiden tekemiseen todellisuudessa on aikaa vielä loman jälkeenkin. Loppujen lopuksi karsimalla ja toisaalta hahmottelemalla syksyn aikatauluja, ne tärkeimmät ja mieluisimmat asiat ovat alkaneet pikkuhiljaa löytää paikan lomaltani. Ja syksykin on alkanut näyttää varsin mukavalta suunnitelmineen ja aikatauluineen.

Eli nyt vain sitä tasapainoista lomaa viettämään! Ihanaa lomaa kaikille, ja älkäähän ressakko liikoja!

<3 Maiju

Ps. Mun alppiruususet kukkii pitkästä aikaa. Niilläkin tais olla vähän epätasapainoa toiminnassa, mutta kun viime kesänä Pekka-merkkinen ruusu delas, niin nyt jäljelle jääneet kukoistaa. :)

Haku ylempään ammattikorkeakouluun

Niin tosiaan... innostuin sitten hakemaan kevään yhteishaussa (15.3.-5.4.2017) ylempään ammattikorkeakouluun. Olin ihan selvästi mainonnan urhi! Posti toi nimitäin kevät-talvella esitteen Jyväskylän ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yamk-tutkinnoista. Esitteessä kerrottiin, että ennen yamk-tutkinnon suorittamista täytyy olla vähintään kolmen vuoden työkokeus, ja itselle on ehtinyt kertyä työkokemusta jo tuplasti tuon verran. Opinnot voisi suorittaa monimuoto- ja verkko-opintoina työnohessa 2-3 vuodessa. Tämä olisi omaan elämäntilanteeseen nähden oikeastaan ainoa harkittava vaihtoehto.

Esitettä lukiessa heräsi innostus opiskeluun, ja mielenkiinto kahteen tutkintovaihtoehtoon: Monialainen kuntoutus sekä Sosiaali- ja terveysalan johtaminen. Tutkintojen esittelyt pitivät sisällään useita samoja asioita, mutta painotukset niiden välillä olivat erit. Molemmissa tutkinnoissa luvattiin lisää osaamista sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen sekä monialaisissa työryhmissä työskentelyyn. Lisäksi molemmat koulutukset lupasivat opit kansainvälisen näyttöön perustuvan tiedon tunnistamiseen ja käyttämiseen kuntoutustyössä. Sosiaali- ja terveysalan johtaminen painottui kuitenkin enemmän erilaisten organisaatioiden johtamiseen. Pohdinnan ja vertailun jälkeen, valitsin ensimmäiseksi hakukohteeksi Monialaisen kuntoutuksen, ja toiseksi sitten Sosiaali- ja terveysalan johtamisen.

Hakulomakkeen täyttäminen ja hakeminen tapahtui Opintopolku.fi -sivuston kautta, ja hakemus täytyi jättää tosiaan 5.4. mennessä. Toukokuun puolessa välissä sain kutsun valintakokeeseen, joka pidettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Ennen valintakoetta täytyi palauttaa ennakkotehtävä, jonka sai tehdä itselle sopivana ajankohtana 15.5.-19.5.2017 välisenä aikana, viimeistään 19.5. klo 16.00 mennessä. Ennakkotehtävässä piti kirjoittaa essee, joka pohjautui JAMKin nettisivuilla julkaistuun artikkeliin. Esseen kirjoittamiseen oli aikaa tunti, ja se tehtiin sähköpostiin tulleen linkin kautta. Tunnin aikaraja oli esseen kirjoittamisessa tarkka, ja laitoinkin kännykän Kids timer -sovellukseen kirjoittamisaikaa 50 minuuttia. Sain sitten rauhassa tarkistaa esseen ulkoasun, ja tallentaa/tehdä palautuksen ilman kiirettä. Tunnin aikaraja esseen kirjoittamisessa oli kyllä itselle ihan tiukka. Koko aika täytyi käyttää tehokkaasti hyödyksi, ja jäsensinkin esseetä tekemällä ensin paperille käsitekartan, jonka pohjalta kirjoitin varsinaisen esseen. Esseen pituutta oli myös rajattu, ja muistaakseni se oli 3000 merkkiä. Sain kyllä käytettyä tuon määrän tehokkaasti, ja lopuksi täyty vielä karsia ja jäsentää tekstiä, että sai kaiken oleellisen mahtumaan. Olin itse tyytyväinen palauttamaani esseeseen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna muutama asia sieltä vielä jäi pois ajan ja merkkimäärän rajallisuuden takia. Ennakkotehtävästä saatava maksimi pistemäärä on 20.

Valintakoe alkoi puolilta päivin, ja lähdimme kotoa matkaan siten, että 11 kuukauden ikäinen Veikko sai nukkua ensimmäiset aamupäivän unet automatkalla. Reissussa mukana oli myös äiti-mummu Vuokko, joka oli varta vasten pois töistä, että pääsin huoletta osallistumaan valintakokeeseen. Kokeen aikana seurue vietti aikaa äidin siskon, mun tädin Sinikan ja tämän miehen Aimon luona, jotka asuvat Jyväskylässä. Olin jo hyvissä ajoin Jyväskylässä, ja Lutakon kampuksen Dynamon kolmennen kerroksen aulassa odottamassa, että valintakoe alkaa. Itsellä oli hieman jännityneet tunnelmat valintakokeesta, vaikka en ottanut hirveitä paineita valituksi tulemisesta, mutta tällaisena jännittäjätyyppinä saan pienen jännityksen aikaan lähes mistä vaan. :)  Odotellessa, oli jännä seurata ohitse kulkevia ihmisiä, ja arvailla, että kuka mahtaa olla tulossa samaan valintakokeeseen. Hiljalleen aulassa olevaan sohvaryhmään ja sen läheisyyteen alkoi kerääntyä sen näköistä porukkaa, joiden voisi kuvitella hakevan samoihin tutkintoihin kuin itsekin olin hakemassa. Tuli lähes täydellinen flashback kahdenksan vuoden takaisesta ammattikorkean pääsykokeesta. Lopulta yksi tulijoista aloitti keskustelun, ja keskustelun myötä kävi ilmi, että hakijoita oli kahteen eri tutkintoon Monialaisen kuntoutuksen lisäksi Terveyden edistämiseen. Hakijat olivat toimintaterapeutteja, fysioterapeutteja, sosionomeja ja terveydenhoitajia. Monet kertoivat olevansa työssä erikoissairaanhoidossa, mutta myös yllättävän moni kertoi olevansa parasta aikaa äitiyslomalla. Porukalla vitsailtiinkin, että äitiyslomalla oleminen on saanut heräämään opiskeluinnon. Lähes jokainen kuitenkin tuntui pohtivan perhe-elämän, työn ja mahdollisen opiskelun yhdistämistä, ja niiden tuomia haasteita.

Meidän hakijoiden yllätykseksi kaikki kutsuttiin yhtäaikaa luokkahuoneeseen, jossa meille kerrottiin, että valintakokeen haastattelu toteutetaankin siten, että jokainen vastaa paperilla oleviin kysymyksiin puolessa tunnissa. Kysymyksiä oli neljä, joihin vastaamiseen oli tilaa kahden A4 verran. Tässä kohtaa itseä meinasi harmittaa, että en päässytkään vastaamaan haastattelijan kysymyksiin, joihin olin mielessäni valmistautunut. Nyt täytyikin kirjoittaa vastaukset puolessa tunnissa. Tuo aikaraja oli kyllä itselle tosi tiukka. Osa porukasta palautti vastauksensa, ja lähti jo ennen tuon aikarajan umpeutumista, mutta itsellä vastaamiseen meni kyllä koko aika. Näin jälkeenpäin ajateltuna, häkellyin vähän, kun vastaukset pitikin kirjoittaa lyhyessä ajassa paperille. Enkä mielestäni pystynyt antamaan parhaita vastauksia noissa raameissa. Jännä nähdä, mihin ne sitten riittää.

Kirjallisen haastattelun jälkeen oli ryhmätilanne. Ryhmätilanteessa oli viisi osallistujaa, jotka olivat kaikki hakeneet Monialaisen kuntoutuksen opintoihin. Tilannetta seurasi sekä arvioi kaksi yamkin lehtoria. Keskusteluun oli annettu aihe Sote-uudistukseen liittyen. Aiheesta tuli puhua 20 minuutin ajan. Itsellä heräsi heti harmistus, kun en ollut vielä perehtynyt uudistukseen perinpohjin. Toki pääpiirteittäin olin selvillä, mitä se tulisi pitämään sisällään. Lisäksi Sote-uudituksessa on vielä käsitääkseni useita avoimia, ja täydennettäviä kohtia, joten keskusteleminen siitä tuntui mielenkiintoiselta. Aluksi jäin hieman odottamaan, että miten keskustelu lähtee liikkeelle. Ajattelin, että osallistun keskusteluun silloin, kun minulla on oikeasti järkevää sanottavaa aiheeseen liittyen. Lisäksi päätin, että olen tarkkana, että keskustelu pysyy annetussa aiheessa, eikä lähde rönsyilemään väärille urille. Otin hieman sellaisen roolin, että pyrin ohjaamaan keskustelua asiallisesti takaisin annettuun aiheeseen. Keskustelussa oli havaittavissa, että henkilö, joka tiesi Sote-uudistuksesta enemmän lähti helposti tuomaan julki Sote-tietouttaan, jolloin hän lähti herkästi puhumaan rajatun aiheen vierestä. Olen ihan tyytyväinen omaan toimintaani ryhmätilanteessa, toki en osaa sanoa, mitä keskustelua seuraavat lehtorit hakivat tai kuinka pisteet siitä jaetaan. Ryhmäkeskustelun jälkeen lehtorit kertoivat, että hakijoita Monialaisen kuntoutuksen opintoihin oli ollut 60, joista 20 valitaan opiskelijoiksi. Valintakoekutsussa kerrottiin, että haastattelun ja ryhmätilanteen maksimi yhteispistemäärä on 80.

Valintakokeseen oli ennalta kehotettu varaamaan neljä tuntia aikaa. Kokeessa minulla meni aikaa ainostaan tunti, koska haastattelu toteutuikin kirjallisena ja satuin olemaan aakkosissa ensimmäisessa ryhmätilanteessa. Näiden jälkeen olin valmis, ja vapaa lähtemään kampukselta.

Lopuksi täytyy vielä todeta, että ensimmäistä kertaa ammattikorkeakouluopintojen jälkeen itsellä on intoa, mielenkiintoa ja ennen kaikkea motivaatiota opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Aiemmin jo pelkkä opiskelujen ajatteleminen tuntui raskaalle, mutta nyt yrittäjyyden myötä on herännyt uudelleen into itsensä ja osaamisensa kehittämiseen laajempien opintojen kautta. Toki ajankohta ja elämäntilanne hieman askarruttaa, kun syksyllä on tarkoitus palata täysipainoisesti työelämään äitiysloman jälkeen, jo siinä itsessään saattaa olla muutama uusi asia omaksuttavana. :) Ajattelin kuitenkin tästä huolimatta hakea opiskelemaan, koska eihän sitä ikinä tiedä edes, tuleeko valituksi. Jos opiskelupaikan saan niin, otan ilman muuta innolla paikan vastaan, ja pohdin sitten käytännön asioita. Kyllähän se vaan niin on, että asioilla on tapana järjestyä! Eikä liiaillisessa murehtimisessa ennalta, ole järkeä. Toisaalta, jos en tule valituksi niin aina voi hakea uudelleen vuoden päästä.

Tässä tämä "kohtalokas" esite, jonka innottamana päätin hakea opiskelemaan ;)

Nyt vaan sitten jännätään vielä kesä-heinäkuun vaihteeseen, että valitaanko minut opiskelemaan vai ei. Pidetään peukkuja!

Terkuin Essi

On päiviä ja sitten on siivouspäiviä...

Ja toisinaan ne siivouspäivät venyvät siivouskuukausiksi.


Varmasti moni tunnistaa itsessään jonkinlaisen kevätsiivouksen tarpeen. Valo lisääntyy ja paljastaa kaiken talven aikana kertyneen pölyn ja lian.  Minulle kevät on ollut aina eräänlainen vuoden päätös ja uuden alku. Koulut päättyvät ja kesälomat alkavat keväällä. Harrastuksista kausi päättyy ja kenties jotakin uutta alkaa. Alkukevään rikkonaiset neljän päivän viikot on selätetty ja arki palautuu taas tasaisempaan rytmiin. Vanhat jutut jäävät taakse ja jotain uutta on vasta muotoutumassa. Elämä on eräänlaisessa välitilassa tai siirtymävaiheessa. Silloin syntyy valtava tarve järjestää oma ympäristönsä, jotta pystyisi järjestämään myös ajatuksensa.

Uskomatonta, miten paljon enemmän tilaa tuntuu tulevan vain tavaroita siirtämällä. :)

Toukokuun alkupuolella innostuimme Essin kanssa vaihtamaan työpaikalla toimiston huonekalujen järjestystä. Ja siitähän se lumipalloefekti sitten lähti. Kun homman kerran aloitti, niin pitihän se tehdä loppuun saakka. Kyllä vain ehtii ihminen kerryttää paljon roinaa työpaikallakin 1,5 vuoden aikana. Ja tavarat jäävät ns. kellumaan, jos niille ei heti ole nimikoituja paikkoja. Ja vaikka osalle oli paikat tilojen valmistuessa nimikoitukin, niin vasta käytännön kautta sitä huomaa, mihin mikäkin esine luontevimmin kuuluu. Ja mihin kaikkeen tarvisee laatikon. Tiesittekö muuten, että ihmisellä ei voi olla liikaa säilytyslaatikoita...

Tilanne näytti välillä melko kaoottiselta, mutta pikkuhiljaa saatiin jumppasalin varastokin järjestykseen. Myös Alavolin Bellat-tanssiryhmä kävi loppukuusta avustamassa siivouksessa. Nyt kiiltää ikkunat, ja saatiin kuvastruktuurikuvillekin uusi kansio tyttöjen askartelemana. Samalla saimme tukea tyttöjen tanssiharrastusta ja esiintymisasujen ostoa.

Kiitos Bellat avusta!

Kun työpaikalla alkoivat tavarat pikkuhiljaa olla järjestyksessä, niin siivousvimma levisi kulovalkean tavoin myös kotiin ja liikkuvaan Toyota-toimistooni. Lapsenkin kanssa käytiin kotona melkoinen kasvatuskeskustelu lelujen paikasta keskellä lattiaa. On muuten tehokas keino saada lapsi siivoamaan, kun uhkaa viedä kaikki keskelle lattiaa kasoiksi jääneet lelut kirpputorille. Ensin pohdin ääneen, että ovatkohan lelut roskia, kun ovat noin unohtuneet lattialle lojumaan, mutta roskis ei osoittautunut tarpeeksi kovaksi uhaksi lähteä siivoamaan. Sitä ajatusta uhmaikäinen ei sentään kuitenkaan kestänyt, että joku toinen lapsi voisi saada hänen lelunsa sieltä kirpputorilta. :D Ainakin jonkin aikaa olen saanut nauttia tämän jälkeen lapsen omatoimisesta siivouksesta. Seuraan mielenkiinnolla, kauanko vaikutus säilyy.

Ja kummasti siivotessa, siivoaa myös sitä omaa pääkoppaa, ja järjestelee asioita mielessään. Monta asiaa on tullut hoidettua loppuun, pois "roikkumasta", ja samalla uusia ideoita mahtuu syntymään ja muovautumaan. Monenlaista uutta ja jännää on mahdollista aloittaa elämässä sekä työssä että vapaa-ajalla. Nyt on ihana aloittaa kesä ja päästä kunnolla suunnittelemaan ja rakentamaan mm. syksyllä starttaavaa ensimmäistä tunnetaitoryhmää ja muita ensi vuoden kuvioita. Essikin palailee taas elokuusta töihin, ja vaikka hän ei kokonaan ole poissa töistä ollutkaan, niin on kyllä huippua saada taas päivittäin kollega seuraksi.

Nautinnollisia kevätsiivoushetkiä kaikille, joilla siivousvimma on päällä! Ja kaikille kevään juhlien järjestelyjen kanssa tuskaileville tsemppiä loppurutistukseen!


Terkuin: Maiju

Pienyritys, pikkulapsiperhe, tautinen kevät ja korvaamattomat mummut

Maaliskuun alussa se alkoi... nimittäin meidän perheen sairastelu. Olin jo sisäisesti ehtinyt tuulettaa, että ehkä pahimmalta vältyttiin, kun emme olleet liiemmin sairastelleet. Talvella, monien asiakkaiden sairastellessa, meillä oli vain yksi pieni flunssa. Näiden parin kuukauden aikana sitä sitten kuitenkin käytiin läpi ihan kaikki mahdolliset taudit huipentuen lopulta ihastuttavaan mahatautiin (jota jo olimme aiemmin yrittäneet vältellä jättämällä hoitopäiviä väliin, kun perhepäivähoitajan lapset vuorostaan sairastivat). Tietenkin samaan aikaan on myös ollut paljon töitä, opiskelua, poikkeavia pyhäviikkoja ja harrastuksissakin monenlaista ennalta sovittua tapahtumaa. Kevätsäästä en edes aloita, ettei mene ihan pelkäksi valittamiseksi.

Muutaman kerran olen kevään aikana ehtinyt pohtia, että mitenkähän muut ihmiset, ja etenkin yrittäjät, järjestävät arkensa tällaisina sairasteluaikoina. Kuka jää kotiin? Ja miten pitkäksi aikaa? Kuinka moni pystyy tekemään töitään joustavasti? Jos perheessä on useampi lapsi, niin miten vanhemmat ylipäätään pystyvät tekemään töitä flunssakaudella? Mistä saa apua, jos verkostot ovat heikot? Meidän perhe on siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että lapsen molemmat mummolat ovat lähellä ja mummut  ja pappa ovat käytettävissä hoitoapuna oikeastaan milloin vain. Töistä ei ole tarvinnut olla pois muuta kuin omien sairasteluidensa ajan. Liian harvoin muistaa sanoa: "Kiitos!" Kertoa, miten paljon arvostaa sitä apua, mitä saa.

Olihan tuolla sairastelulla tietysti myös tärkeitä asioita opetettavana. Ainakin minulle käy välillä niin, että pää alkaa käydä ylikierroksilla ja mietin asioita aivan liikaa, stressaamiseen asti. Enpä tiedä, johtuuko tämä ehkä siitä, että terapeuttina teen aivoilla jatkuvasti työtä. Kun sairastelu pakottaa pysähtymään, niin siinä hetkessä on tavallaan hyvin levollinen tunne, kun päästää irti arjen naruista, ja antaa itselleen luvan huilata hetken. Antaa asioiden mennä omalla painollaan. Ja niin vaan on kaikki tullut tehtyä, mitä on pitänyt, vaikka en sittenkään stressannut niistä niin paljon, kuin olin suunnitellut. Messin ensimmäinen tilikausi päättyi, ja tulokseen sai olla ihan tyytyväinen, työt on tullut hoidettua, opiskelutehtävät sain tehtyä ajallaan ja harrastusten puolella on käyty SVoLin Lumo-tanssitapahtumassa nuorten kanssa ja Alavolin kevätnäytökseen saatiin esitykset valmiiksi, ja messuillakin oltiin mukana...

Nyt äitienpäivän aikaan onkin alkanut tuntua, että ehkä tämä elämä pikkuhiljaa voittaa. Ehkä se kesä tuleekin. On jopa energiaa käydä näyttämässä nenäänsä ulkona ihan vapaa-ajallaankin, eikä siellä ole edes satanut lunta koko viikonloppuna.

Ihanaa kevättä ihan jokaiselle ja tsemppiä arkeen!

Terkuin: Maiju

Viime vuonna kuvailin äitien päivän aikaan valkovuokkoja. Tänä vuonna on kevät tässä vaiheessa. Mutta löysinpäs kuitenkin jo kukkia! :)

Eskoon aistihavaintokeskus Sateenkaari

Vierailimme viime keväänä Eskoon sosiaalipalveluiden kuntayhtymän toimintaterapeuttien luona kuulemassa, minkälaista heidän työnsä on. Samalla saimme tutustua Eskoon palvelutarjontaan, josta haluamme nyt esitellä aistihavaintokeskus Sateenkaaren. Sateenkaari tarjoaa kävijöilleen aisteja aktivoivia elämyksiä. Aistihavaintokeskuksessa on mm. takkahuone, viherhuone, motoriikkatila eli liikuntahuone, pimeä huone, valkoinen huone, kädentaitotila, toimintatila sekä fysioakustinen tuoli ja rocking chair -keinutuoli.

Emme aikaisemmin tienneet, että Eskoon aistihavaintokeskus on kaikille avoinna, eli sitä pystyy varaamaan käyttöönsä kuka tahansa yksityishenkilö, tai vaikka kouluryhmä. Eskoon sivuilta löytyvät varaushinnat ja muuta lisätietoa aistihavaintokeskus Sateenkaaresta:

http://www.eskoo.fi/palvelut/aistihavaintokeskus-sateenkaari.html

Alla muutama kuva vierailulta: