Viime aikoina silmiin on osunut monta blogikirjoitusta lomastressistä. Tähän omaan orastavaan lomastressiin minulle antoi kuitenkin parhaan oivalluksen Toimintaterapeutti-lehdestä bongaamani artikkeli: 'Toiminnallinen tasapaino ehkäisee stressiä työssä', jossa esiteltiin ruotsalaisten Håkanssonin ja Ahlborgin Scandinavian Journal of Occupational Therapy-lehdessä julkaisema tutkimus. Artikkeli käsitteli otsikkonsa mukaisesti sitä, kuinka stressin ja stressiin liittyvien sairauksien yhteydessä havaitaan usein toiminnallista epätasapainoa, eli epäsuhtaisuutta päivittäin toistuvien toimintojen välillä. Artikkeli käsitteli nimenomaan työhön liittyvää stressiä, mutta ongelma liittyy mielestäni tiiviisti myös lomaan. Ei ole mikään ihme, että lomastakin saadaan stressaava, jos se tungetaan liian täyteen tapahtumia ja suorituksia. Osittain lomastressi ilmiönä on uskoakseni myös seurausta siitä, että omassa arjessa toiminnallinen tasapaino on kärsinyt jo pidempään ja loma on se tyhjä aukko, johon olisi mukava tunkea kaikki se kiva, mitä ei ole ehtinyt tekemään, vaikka olisi halunnut.
Kuinka siis varmistaa itselleen tasapainoinen loma? Itse lähdin purkamaan ongelmaa perinteisellä mind mapilla, johon kirjoitin kaikki ne patoutuneet vaihtoehdot, joita voisin lomalla tehdä, ja toiselle paperille kirjoitin mahdollisimman realistisen päiväjärjestyksen, millaisia lomapäiväni luultavasti, 2-vuotias perheenjäsen huomioiden, ovat. Olen itse hyvin visuaalinen ihminen, ja asioiden esille kirjoittaminen tai piirtäminen auttaa aina hahmottamaan kokonaisuuksia. Seuraavaksi aloinkin karsimaan toimintoja aika rankalla kädellä ja mietin, mitä kaikkein eniten lomalta haluan ja tarvitsen, ja mitä asioita ehdin tehdä vallan mainiosti sitten loman jälkeenkin. Mitkä asiat ovat mahdollisia tehdä perheen kesken, ja mihin tarvitsen omaa aikaa? Lisäksi huomasin, että olin ajatellut tekeväni lomalla hyvin laajoja kokonaisuuksia esimerkiksi opintoihin ja harrastuksiin liittyen. Mind-mapin avulla huomasin, kuinka paljon pienemmiksi osiksi nämä toiminnat pilkkoutuvat, ja kuinka paljon niiden tekemiseen todellisuudessa on aikaa vielä loman jälkeenkin. Loppujen lopuksi karsimalla ja toisaalta hahmottelemalla syksyn aikatauluja, ne tärkeimmät ja mieluisimmat asiat ovat alkaneet pikkuhiljaa löytää paikan lomaltani. Ja syksykin on alkanut näyttää varsin mukavalta suunnitelmineen ja aikatauluineen.
Eli nyt vain sitä tasapainoista lomaa viettämään! Ihanaa lomaa kaikille, ja älkäähän ressakko liikoja!
<3 Maiju
Ps. Mun alppiruususet kukkii pitkästä aikaa. Niilläkin tais olla vähän epätasapainoa toiminnassa, mutta kun viime kesänä Pekka-merkkinen ruusu delas, niin nyt jäljelle jääneet kukoistaa. :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti