Pienyritys, pikkulapsiperhe, tautinen kevät ja korvaamattomat mummut

Maaliskuun alussa se alkoi... nimittäin meidän perheen sairastelu. Olin jo sisäisesti ehtinyt tuulettaa, että ehkä pahimmalta vältyttiin, kun emme olleet liiemmin sairastelleet. Talvella, monien asiakkaiden sairastellessa, meillä oli vain yksi pieni flunssa. Näiden parin kuukauden aikana sitä sitten kuitenkin käytiin läpi ihan kaikki mahdolliset taudit huipentuen lopulta ihastuttavaan mahatautiin (jota jo olimme aiemmin yrittäneet vältellä jättämällä hoitopäiviä väliin, kun perhepäivähoitajan lapset vuorostaan sairastivat). Tietenkin samaan aikaan on myös ollut paljon töitä, opiskelua, poikkeavia pyhäviikkoja ja harrastuksissakin monenlaista ennalta sovittua tapahtumaa. Kevätsäästä en edes aloita, ettei mene ihan pelkäksi valittamiseksi.

Muutaman kerran olen kevään aikana ehtinyt pohtia, että mitenkähän muut ihmiset, ja etenkin yrittäjät, järjestävät arkensa tällaisina sairasteluaikoina. Kuka jää kotiin? Ja miten pitkäksi aikaa? Kuinka moni pystyy tekemään töitään joustavasti? Jos perheessä on useampi lapsi, niin miten vanhemmat ylipäätään pystyvät tekemään töitä flunssakaudella? Mistä saa apua, jos verkostot ovat heikot? Meidän perhe on siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että lapsen molemmat mummolat ovat lähellä ja mummut  ja pappa ovat käytettävissä hoitoapuna oikeastaan milloin vain. Töistä ei ole tarvinnut olla pois muuta kuin omien sairasteluidensa ajan. Liian harvoin muistaa sanoa: "Kiitos!" Kertoa, miten paljon arvostaa sitä apua, mitä saa.

Olihan tuolla sairastelulla tietysti myös tärkeitä asioita opetettavana. Ainakin minulle käy välillä niin, että pää alkaa käydä ylikierroksilla ja mietin asioita aivan liikaa, stressaamiseen asti. Enpä tiedä, johtuuko tämä ehkä siitä, että terapeuttina teen aivoilla jatkuvasti työtä. Kun sairastelu pakottaa pysähtymään, niin siinä hetkessä on tavallaan hyvin levollinen tunne, kun päästää irti arjen naruista, ja antaa itselleen luvan huilata hetken. Antaa asioiden mennä omalla painollaan. Ja niin vaan on kaikki tullut tehtyä, mitä on pitänyt, vaikka en sittenkään stressannut niistä niin paljon, kuin olin suunnitellut. Messin ensimmäinen tilikausi päättyi, ja tulokseen sai olla ihan tyytyväinen, työt on tullut hoidettua, opiskelutehtävät sain tehtyä ajallaan ja harrastusten puolella on käyty SVoLin Lumo-tanssitapahtumassa nuorten kanssa ja Alavolin kevätnäytökseen saatiin esitykset valmiiksi, ja messuillakin oltiin mukana...

Nyt äitienpäivän aikaan onkin alkanut tuntua, että ehkä tämä elämä pikkuhiljaa voittaa. Ehkä se kesä tuleekin. On jopa energiaa käydä näyttämässä nenäänsä ulkona ihan vapaa-ajallaankin, eikä siellä ole edes satanut lunta koko viikonloppuna.

Ihanaa kevättä ihan jokaiselle ja tsemppiä arkeen!

Terkuin: Maiju

Viime vuonna kuvailin äitien päivän aikaan valkovuokkoja. Tänä vuonna on kevät tässä vaiheessa. Mutta löysinpäs kuitenkin jo kukkia! :)