lauantai 16. huhtikuuta 2016

M-FunPS -arviointimenetelmä lasten toimintaterapia-arvioinnissa

TerapiaMessi tarjoaa asiakkailleen toimintaterapiapalveluita, joihin kuuluu myös toimintaterapia-arviointien tekeminen eri-ikäisille asiakkaille. Toimintaterapia-arvioinnin tarkoituksena on arvioida asiakkaan sen hetkistä toimintakykyä ja toiminnallista suoriutumista arjen eri ympäristöissä sekä selvittää hyötyisikö asiakas toimintaterapiasta jatkossa. Toisaalta toimintaterapia-arvioinnissa voidaan keskittyä arvioimaan esim. asiakkaan apuvälinetarvetta tai tarvetta kodinmuutostöille, jotta omassa kodissa asuminen olisi turvallista ja sujuvaa. Yksi asiakasryhmä, joille toimintaterapia-arviointeja tehdään on alle kouluikäiset ja kouluikäiset lapset, jonka takia yhdeksi TerapiaMessin arviointimenetelmäksi valikoitui M-FunPS (Miller Function & Participation Scales). Sen testitehtävät ovat osoittautuneet lapsia motivoiviksi, mikä auttaa selvittämään luonnollisemmin lapsen parhaan mahdollisen toimintakyvyn ja taitotason eri tehtävissä. Yleensä lapsen toimintaterapia-arviointi pitää sisällään: 
1. alkuhaastettelun vanhemmalle/vanhemmille, (jonka perusteella valitaan käytettävät arviointimenetelmät ja tehdään tarkempi suunnitelma arvioinnin toteutuksesta) 
2. lapsen arvioimisen valittujen arviointimenetelmien mukaan (yleensä terapiatilassa), 
3. päiväkoti/koulukäynnin sekä 
4. mahdollisesti kotikäynnin.

M-FunPS -testikoulutus oli Sensorisen Integraation terapiayhdistys ry:n järjestämä, ja se toteutui Helsingissä Resiinafysio Oy:n tiloissa. Koulutus kesti kolme päivää. Kouluttajina olivat Mari Ärölä-Dithapo (toimintaterapautti, psykoterapeutti) ja Heta Salmenperä (toimintaterapeutti, YAMK) Molemmat ovat työskennelleet pitkään toimintaterapeutteina, ja he ovat SI- ja SIPT-koulutettuja. He vakuuttivat ammattitaidollaan, ja olivat todella perillä kouluttamastaan asiasta. Ammattitaidon lisäksi he pystyivät luomaan rennon ja miellyttävän ilmipiirin uuden oppimiseen, ja jokainen uskalsi aivan varmasti kysyä, jos jokin asia askarrutti. Koulutuksesta sai todella hyvät lähtökohdat M-FunPS -arviointimenetelmän käyttöön. Suosittelemme ehdottomasti arviointimenetelmäkoulutuksessa käymistä, sillä koulutuksen käyminen syventää huomattavasti testitehtävien ymmärrystä, analysointia ja tulkintaa. Lisäksi koulutuksen käytyään voi olla aivan varma, että osaa ohjeistaa standardoidut testitehtävät oikein testattavalle. Kolmen päivän koulutus on tiivipaketti, jossa tulee paljon yksityiskohtaista tietoa testin käyttämiseen. Nyt vain täytyy aktiivisesti käyttää menetelmää, ettei kolmen päivän aikana saatu oppi pääsen unohtumaan. M-FunPS -koulutuksen jälkeen on kova into uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, ja olemme alkaneet jo miettiä seuraavia koulutuksia, joilla pystyy vielä täydentämään osaamistaan ja ammatitaitoaan.

Lyhyesti koulutuspäivistä
1. koulutuspäivä 9.00 - 16.30:
M-FUN-testin esittely, testin kehittäminen ja käyttötarkoitus sekä reliabiliteetti ja validiteetti. Visuomotorisen testiosion teoreettisen taustan läpikäyminen, testitehtävien esittely ja pisteytys.

2. koulutuspäivä 8.30 - 17.00:
Hienomotorisen testiosion teoreettisen taustan läpikäyminen, tehtävien esittely ja pisteytys. Karkeamotorisen testiosion teoreettisen taustan läpikäyminen, testitehtävien esittely ja pisteytys. Testimekaniikan harjoittelua omalla testivälineistöllä.

3. koulutuspäivä 8.15 - 15.30:
Havainnointiosuuksien eri alueet ja niiden pisteytys testauksen aikana, vanhempien ja päiväkodin/koulun täyttämien havainnointilomakkeiden pisteytyksen ja tulkinnan harjoittelu. Kaikkien testitulosten pisteytyksen opettelua ja pisteytysten yhteenveton tekeminen. Testitulosten tulkinta ja lausunnon kokoaminen M-FUN-arvioinnin tulosten pohjalta.





M-FunPS (Miller Function & Participation Scales)
Arviointimenetelmä on Lucy Jane Millerin kehittämä, ja hän on antanut Sity ry:lle luvan testin käännöstyöhön sekä luvan käyttää näitä epävirallisia käännöksiä Sity ry:n järjestämissä M-fun -koulutuksissa. M-funPS on kehityksellinen arviointimenetelmä, jonka avulla toimintaterapeutti pystyy arvioimaan 2v 6kk - 7v 11kk ikäisten lapsen hieno-, visuo- ja karkeamotorisia taitoja. Arviointimenetelmän tehtävät ovat kaikki lapsen tavanomaiseen toimintaan liittyviä. Lisäksi arviointimenetelmässä on havainnointilomakkeet arviointitilanteeseen, kotiin ja päiväkotiin/kouluun, joiden avulla arvioidaan lapsen kykyä osallistua toimintaan ja vuorovaikutukseen. Arviointimenetelmän vahvuutena on se, että se ei pelkästään painota lapsen kehityksellisiä taitoja(osaamista), vaan jokaisen tehtävän kohdalla arvioija analysoi myös tehtävän onnistumiseen vaikuttavat neuromotoriset perusvalmiudet.



torstai 7. huhtikuuta 2016

Toimintaterapeutin oma jaksaminen ja hyvinvointi

"Toimintaterapia perustuu asiakkaan, toiminnan ja terapeutin väliseen suhteeseen. Toimintaterapeutti rakentaa asiakkaan kanssa terapeuttisen suhteen,
johon olennaisesti sisältyy toiminta. Terapeutin oman persoonan käyttö
on keskeinen työväline terapiaprosessissa." (Toiminnan voimaa, 2011)

Toimintaterapeutin oman persoonan käyttämistä työvälineenä voidaan kutsua myös itsen tietoiseksi käyttämiseksi. Se edellyttää terapeutilta hyvää itsetuntemusta, joka tarkoittaa kykyä tunnistaa omaa suhtautumista ulkopuoliseen maailmaan ja ulkopuolisen maailman suhtautumista itseen. Itsetuntemus pitää sisällään tietoisuuden mm. omista vahvuuksista ja heikkouksista, tarpeista sekä asenteista. Tärkeää itsen tietoisessa käyttämisessä on, että toimintaterapeutti pyrkii kehittymään siinä kokoajan. Kehittyminen edellyttää omien toimintatapojen tunnistamista ja pohtimista. Itsen tietoinen käyttäminen edellyttää myös aitoa läsnäoloa terapiatilanteissa

"Itsen terapeuttinen käyttö (Therapeutic Use Of Self)
on tärkein toimintaterapian ydinprosesseista.
Terapeutin oman persoonan käyttö on välttämätön
edellytys tarkoituksenmukaisen terapeuttisen 
vuorovaikutussuhteen rakentamiselle. Se on yhtä
tärkeää kuin terapiassa käytetty toiminta."
(Toiminnan voimaa 2011, Rosemary Hagedorn 2000)


Itsen tietoinen käyttäminen, siinä jatkuva kehittyminen sekä aito läsnäolo vaativat toimintaterapeutilta henkisiä voimavaroja ja hyvinvointia. Alla esittelemme asioita, tapoja ja keinoja, joista me saamme itsellemme lisää voimavaroja ja ylläpidämme jaksamista sekä hyvinvointia siten, että pystymme olemaan mahdollisimman hyviä toimintaterapeutteja asiakkaillemme.

ASIAKKAAT<3, jotka tekevät työstä palkitsevaa ja voimaannuttavaa!


PERHE, YSTÄVÄT JA SUKULAISET piristävät, auttavat, kuuntelevat ja ovat tukena<3



  
HARRASTUKSET



KOTI<3


Lisäksi yrittäjätaipaleella äärimmäisen tärkeäksi on muodostunut ammatitaitoinen, luotettava, samanhenkinen ja kannustava YRITTÄJÄKAVERI<3



LÄHTEET:
- Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. 2011. Hautala T., Hämäläinen T., Mäkelä L. & Rusi-Pyykönen M.