Tänä syksynä tartuin vihdoin Pekka Hyysalon kirjoittamaan FightBack - kirjaan, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Kirjassa Pekka kertoo omin sanoin tarinan vammautumisestaan ja kuntoutumisestaan, ja ennen kaikkea elämästään vakavan onnettomuuden jälkeen. Toimintaterapeuttina olen työskennellyt eriasteisia aivovammoja saaneiden henkilöiden kanssa, arjen toimintoja uudelleen harjoitellen, ja aina on yhtä arvoituksellista seurata sitä, kuinka paljon kukin kuntoutuu, tai millä aikataululla. Itse olin tietysti hyvin kiinnostunut myös ammatillisesta näkökulmasta kuulemaan, millaisessa roolissa Pekka on nähnyt eri kuntoutusmuodot ja -menetelmät. Mistä on ollut hyötyä, ja onko jokin ollut turhaa? Mitä kautta kuntoutus on kustannettu, ja onko sitä saatu riittävästi? Näihin kysymyksiin sain vain vähän vastauksia, koska Pekka koki omien sanojensa mukaan kuntoutuksesta kirjoittamisen tylsäksi, koska se oli hänelle työtä, ja elämässä oli paljon mielenkiintoisempiakin asioita, joista hän mieluummin kirjoitti.
Kirja jätti siis monta kysymystä avoimeksi, mutta se antoi mielestäni arvokkaan kuvauksen siitä, kuinka elämä jatkuu vammautumisen jälkeenkin. Kuntoutustyössä on usein pakko katsoa nimenomaan ihmisen ongelmia, koska niistä pyritään kuntoutuksen avulla pääsemään eroon. Onkin hyvä muistaa, että ihmisen elämä on paljon muutakin, ja arvokasta kaikista haasteista huolimatta. FightBack kertookin taistelijan tarinan hyvin positiiviseen sävyyn. Hyysalo, ei missään vaiheessa luovu unelmistaan, vaikka ne aavistuksen realistisemmiksi matkan varrella muuttuvatkin. Hän ottaa myös riskejä kuntoutuksessa, ja voisin kuvitella hänen aiheuttaneen harmaita hiuksia niin läheisilleen kuin kuntouttaville tahoille altistaessaan itsensä vaaratilanteisiin. Halu ja motivaatio palata takaisin omaan elämään on käsinkosketeltava.
Kirjan luettuani jäin miettimään erityisesti motivaation merkitystä kuntoutumisessa. Miksi toinen motivoituu Pekan tavoin antamaan kaikkensa ja toinen masentuu elämän mennessä uusiksi? Onko motivaation löytyminen kiinni aivovamman sijainnista, vai vaikuttaako siihen enemmän eletyn elämän historia? Vai vaikuttavatko ympäristö asenteet kuntoutujan ajatuksiin ja tätä kautta motivaatioon? Varmasti tällä kaikella on oma roolinsa lopputuloksessa. Pekan ennuste oli alkutilanteessa hyvin heikko, mutta hän on tehnyt uskomattoman matkan, ja todistanut, että kuntoutumista tapahtuu myös vuosien jälkeen. Kirjasta ja dokumentista näkee mielestäni Pekalla olevan jonkinasteista oiretiedostamattomuutta. Hän ei itse näe haasteitaan aina realistisesti. Mietinkin useaan otteeseen kirjaa lukiessani, onko tästä ollut Pekalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Onko hän jaksanut pysyä positiivisena ja uskoa kuntoutumiseen juuri sen ansiosta. Vaikuttaa myös siltä, että ulkoa kerrotut ennusteet ovat vain lisänneet Pekan motivaatiota harjoitteluun, ja saaneet hänet tekemään entistä enemmän töitä kuntoutumisensa eteen. Pekka onkin omalla FightBackillaan osoittanut, että aivojen kehitys ei pysähdy, vaan aina on mahdollisuus kehittyä ja kuntoutua.
Toinen ajatuksia herättävä teema, joka kirjan luettuani heräsi oli henkilön persoonallisuuden muuttuminen aivovamman myötä. Vammautunut itse, kuten Pekkakin kokee itsensä itsekseen, eikä yleensä kykene vertailemaan miten vamma on muuttanut häntä ihmisenä. Tämä muutos vaikuttaakin yleensä kaikkein eniten vammautunutta ympäröiviin ihmisiin. Toisten on vaikeampi hyväksyä muutosta rakkaassa ihmisessä kuin toisten.
Kirjan tarinaa täydensi mukavasti New Run -elokuva, joka esitettiin Docventuresissa 12.10.2016. Dokumentti valottaa hieman myös Pekan läheisten ajatuksia, ja näyttää väläyksiä myös kuntoutuksesta. Suosittelemme lämpimästi sekä kirjaa että dokumenttia.
Dokumentin voi katsoa Yle Areenasta http://areena.yle.fi/1-3719215
 |
| Fight Back kirjassa on myös erittäin kaunis kuvitus |
