Silmät vaeltavat
pitkin huonetta. Hän on tässä, mutta ei täällä. Yrität saada nuo silmät kiinnittymään
omiisi, mutta vaikka katseet kohtaavat, eivät silmät katso sinua, vaan tuntuu,
että ne näkevät jotakin enemmän. Yhtäkkiä katse tarkentuu, ja silmät näkevät
sinut. Tuntuu kuin ne näkisivät kaiken sinussa. Katsoisivat jonnekin syvälle sinussa,
minne edes itse et näe. Hetken olette yhdessä tässä maailmassa, ja pystytte
toimimaan yhdessä, kunnes kädet taas nousevat sivuille huiskuttamaan ja pää
kallistuu taakse. Silmät sulkeutuvat, ja kun ne taas aukeavat, ne katsovat
jälleen jotakin, mitä sinä et voi nähdä.
Yllä kuvattu tilanne on muisto erään toimintaterapiassa
käyneen autistisen henkilön kanssa toimimisesta. Toisinaan saman henkilön
kanssa toiminta sujui jopa hyvin, ja hän havainnoi asioita tarkasti, vaikka
katse tuntuikin katsovan jonnekin muualle, mutta vain hetkittäin tuo katse
tarkentui tähän hetkeen, ja nuo hetket olivat aivan erityisiä. Hetkiä jolloin
meillä oli yhteinen päämäärä.
Toimintaterapialla tuetaan usein autistisen henkilön toimintakykyä. Toimintaterapeutti tukee autistista henkilöä ja tämän perhettä arjen toimintojen harjoittelussa, stimuloi autistin aisteja, jotta hän oppisi jäsentämään aistien kautta saatavaa tietoa ja löytämään kehonsa rajat, ja pyrkii osana kuntoutustiimiä opettamaan autistiselle henkilölle elämässä tarpeellisia taitoja. Usein, kun aloittaa työskentelyn autistisen henkilön kanssa, herää hyvin paljon kysymyksiä. Kuinka kertoa tästä maailmasta ihmiselle, jonka maailma on aivan toisenlainen? Ihmiselle, joka hahmottaa kaiken olemassa olevan toisin, jolle ei ole aikaa vaan on vain nyt? Kuinka perustelet toimintojen tarpeellisuuden henkilölle, jolle ne eivät merkitse mitään; jolla ei välttämättä ole edes kuvaa, että nämä eri toiminnot muodostavat kokonaisuuden, tai henkilölle jolle kevyt kosketus saattaa tuottaa fyysistä kipua? Jokainen autistikin on erilainen, joten kysymyksiin löytyy vastauksia vasta yhdessä tehden ja kokeillen. Autismi on arvoitus, johon ei ole yhtä ratkaisua ja joka usein jää ratkaisematta. Toimintakyvyn kehittymiselle ei voi asettaa tarkkoja odotuksia, koska kehittyminen ei tapahdu minkään yhtenäisen kaavan mukaan, vaan jokainen yksilö kehittyy aivan omalla tavallaan. Toisinaan autisti yllättää oppimisellaan, ja toisinaan samaa asiaa joudutaan harjoittelemaan hyvinkin kauan. Kommunikaatio on usein puutteellista, minkä vuoksi moni autisti ei voi kertoa meille muille omasta maailmankuvastaan paljoakaan.
Ruotsalaisen Iris Johanssonin kirja: ”Toinen maailma, jonka
tunnen – autistin tarina”, pukee sanoiksi erään elämäntarinan. Tarina on
kiehtova kuvaus yhden autistisen henkilön kokemuksista ja tiestä, jonka tämä on
kulkenut elääkseen tässä maailmassa meidän muiden seurassa. Kirja on siitä
harvinainen, että kovin moni autisti ei kykene koskaan kertomaan ja kuvaamaan
omia kokemuksiaan meille muille. Kirjaa lukiessa heräsi paljon tunteita,
kysymyksiä ja paikoin epäuskoakin, mutta myös oivalluksia autististen
henkilöiden kanssa toimimiseen. Ehkä tärkein anti kirjan lukemisesta oli aiempaa
syvempi ymmärrys siitä, kuinka kaukana minun todellisuudestani toisen henkilön
maailmankuva voi olla; ja kuinka tärkeää on luopua omista ennakkoluuloistaan ja
käsityksistään. Olla avoin ajattelemaan ihan uudella tavalla, sillä vain
silloin on mahdollista kohdata.
