tiistai 19. heinäkuuta 2016

Toimintaterapeutti tien päällä


Toimintaterapia tapahtuu usein asiakkaan kotona, koululla tai päiväkodilla.Toisinaan myös muissa ympäristöissä kuten kaupassa tai vaikkapa uimahallilla. Usein terapia on hyödyllistä toteuttaa osana arkea, jotta asioita voidaan harjoitella todellisissa tilanteissa ja taitoja pystytään siirtämään arkeen. Terapia on usein myös järkevää sijoittaa ajankohtaan, jolloin kuntoutuja jaksaa keskittyä kuntoutukseen täysillä, minkä vuoksi voi olla järkevämpää, että toimintaterapeutti toteuttaa terapian esimerkikis koulun iltapäiväkerhon aikana, kuin että lapsi tulisi terapiaan vasta vanhempien työpäivän päätyttyä. Aikuisten kuntoutujien toimintaterapian tavoitteet taas liittyvät usein arjen toimintojen tukemiseen, jolloin näitä toimintoja on järkevää harjoitella asiakkaan omassa ympäristössä.

Alueella, jossa on vain vähän julkista liikennettä, ja välimatkat ovat pitkiä, autoilu on iso osa toimintaterapeutin työtä. Tällä hetkellä työskentelemme Alajärven, Vimpelin, Soinin, Kuortaneen, Lappajärven, Evijärven, Kauhavan, Lapuan ja Seinäjoen alueella.

Joitakin tienviittoja viime kevään työmatkojen varrelta.

Toimintaterapeutin voi toisinaan nähdä pakkaavan autoonsa oman työlaukkunsa lisäksi useampaa erilaista välinekassia, joista löytyy välineitä terapian toteuttamiseen. Kauppojen kestokassit ovat tähän tarkoitukseen aivan loistavia. Niihin mahtuu tarpeen tullen mukaan isompiakin välineitä.

Naisen ikuinen ongelma: tämä laukun sisältö, mutta mitäänhän ei voi jättää poiskaan. Tarravihko on aina syytä olla mukana. Vielä emme ole oppineet selviytymään ilman normikalenteria, vaikka osa kollegoista tuntuu siirtyneen jo täysin virtuaalikalenterin käyttöön. Ensiapulaukku on hyvä olla aina mukana kaiken varalta.


Tässä kassissa on mukana välineitä käsiterapiaa varten. Hienomotoristen otteiden harjoitteluun mukana on mm. hamahelmet ja neljänsuora-peli, purkeissa mukana terapiavahaa, jolla voi tehdä monenlaisia harjoituksia riippuen siitä, mitä harjoitellaan, myös voimaverkolla voi tehdä monipuolisesti erilaisia harjoituksia kädelle. Toimintaterapeutit tekevät paljon käden kuntoutusta mm. aivoinfarktin jälkeiseen halvaukseen liittyen tai, jos käden toimintakyky on heikentynyt jonkin tapaturman vuoksi.

Tästä kassista löytyy välineitä visuomotoristen taitojen kuten silmän ja käden yhteistyön harjoittamiseen sekä toiminnanohjauksen tukemiseen. Mailapelit tukevat hyvin kätisyyden vakiintumista ja kehittävät silmän ja käden yhteistyötä. Ilmapallo on sopivan hidasliikkeinen pallo, jolloin pelaaminen ei ole lapselle turhauttavaa. Halli Cups-pelissä järjestetään erivärisiä purkkeja oikeaan järjestykseen ohjekorttien mukaan. Pelissä on oltava nopea, ja tunnistettava värit, joten se kehittää mm. pelaajan näppäryyttä, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden taitoja sekä hahmottamisen taitoja. Mukana myös legorakentelutehtävä, jossa kasataan legoista ohjeiden mukaan. Legot ovat monipuolisuutensa ansiosta välineenä kestosuosikki. Ne kehittävät mm. toiminnanohjauksen taitoja, sorminäppäryyttä sekä silmän ja käden yhteistyötä. Isot jazi-nopat ovat innostaneet lapsia uskomattoman hyvin tekemään erilaisia motorisia harjoituksia, joiden tekeminen muuten tuntuisi tylsältä. Keksitään vain harjoiteltava liike, esim. X-hyppy tai kuperkeikka, ja sitten heitetään nopilla, kuinka monta kertaa liike tulee tehdä. Toiminnassa lapsen tulee laskea yhteen noppien pisteluku, ja tehdä sovittu liike. Vain mielikuvitus on rajana liikkeiden keksimisessä.
Aina on kuitenkin ennen välinekassin pakkaamista, hyvä miettiä ja selvittää, onko mahdollista hyödyntää terapiassa asiakkaan omasta ympäristöstä löytyviä välineitä, sillä omat toiminnat ja tavarat linkittävät terapiassa tehdyt harjoitteet paremmin arkeen, ja asiakas herää usein samalla miettimään itsekin, kuinka hän voi arjessa edistää omaa kuntoutumistaan ihan tavallisilla arkipäiväisilläkin asioilla.

Turvallisia kilometrejä kaikille toiminta- puhe- ja fysioterapeuteille, jotka tänäänkin ajelevat pitkin Suomen teitä!